Uni on varhaisin kielemme. Unen viestit ovat merkityksellisiä sisäisen uudistumisen kannalta. Unet puhuvat omaa symbolista kieltään, jonka oppiminen vie aikaa niin kuin minkä tahansa vieraan kielen oppiminen. Unen sisäiseen kuuntelemiseen herkistyminen ja virittäytyminen sekä sen tulkitseminen edellyttävät vapaata henkistä tilaa ja pysähtymistä.
Se tarjoaa mahdollisuuden enen ja sen merkitysmaailman kuuntelemiseen sekä unien viestin saamisen oman uudistumisensa palvelukseen.
UNIRYHMÄTYÖSKENTELY sisältää istunnon aluksi lyhyen alustuksen unien merkitysmaailmasta,
muilta osin se perustuu kokonaan osallistujien näkemiin uniin ja niiden merkitysmaailman tutkimiseen. Ryhmässä unia tutkitaan yhdessä ja tavoittaana on oppia ymmärtämään omaa unikieltään ja saada unet avuksi itsetuntemuksen lisäämiseen. Uniryhmä ei ole varsinainen psykoterapiaryhmä, mutta unen käsittely ryhmässä on osoittautunut terapeuttiseksi ja oivalluksia antavaksi.
KENELLE
Sinulle nainen, joka olet kiinnostunut itsesi kehittämisestä ja itsetuntemuksesi syventämisestä sekä sisäisen tietoisuuden vahvistamisesta.
UNIKONSULTTI Leena Ronkainen, psykoterapeutti (VET), työyhteisökouluttaja.
"Meitä oli koolla eri-ikäsiä, eri elämäntilanteessa olevia naisia, se oli yksi ryhmän rikkaus. Unien kiehtovan maailman tutkiminen jatkuu nyt tyttäreni kanssa uniryhmän loputtua."
Leena Räsänen, psykiatrinen erikoissairaanhoitaja